Koulutusta musiikkikasvatuksesta 9.11.2022 varhaiskasvattajille

25.04.2022

Pienestä laulusta iso ilo -musiikkikasvatuskoulutus Tuusulassa lasten kanssa työskenteleville varhaikasvattajille!

Aika: Keskiviikko 9.11.2022 klo 9–16
Paikka: Päiväkoti Martta Wendelin (Pähkinämäentie 195, Tuusula)
Kouluttaja: Tuuli Paasolainen, musiikkikasvatuskouluttaja ja musiikkiteatteriesiintyjä (MuM/Sibelius-Akatemia 1996), www.tuulipaasolainen.fi

Koulutus perustuu musiikin myönteisiin vaikutuksiin lapsiryhmän vuorovaikutustaitojen vahvistajana sekä lapsen kokonaiskehityksen tukijana.
Koulutuksessa opitaan Tuulin säveltämiä lauluja, lorutellaan, soitetaan keho- ja rytmisoittimia sekä liikutaan. Asiaosuus niveltyy jouhevasti käytännön tekemisen lomaan.

Koulutus on tarkoitettu kaikille alle 8-vuotiaiden lasten kanssa työskenteleville. Osallistuakseen koulutukseen, ei tarvitse tuntea musiikkia omaksi vahvuusalueekseen. Kaikki tehtävät ovat mukavia ja ne toteutetaan yhdessä edistäen näin samalla myös työhyvinvointia.
Koulutuksen asiakokonaisuudet sekä laulut, lorut, leikit ja soitinsadut löytyvät samannimisestä Tuulin tekemästä oppimateriaalista:
Kirja & cd: Pienestä laulusta iso ilo

AIKATAULU 9.11.
Klo 8.30 kahvia
klo 9 aloitus ja kurssiohjelmaa
klo 11.30-12.30 lounastauko (mahdollisuus syödä omia eväitä tai käydä ravintolassa syömässä omakustanteisesti)
12.30-14 kurssiohjelmaa
14-14.15 kahvia
14.15-16 kurssiohjelmaa

Tervetuloa mukaan! Ilmoittautuminen varhaiskasvatuksen koulutuskalenterin kautta.

Koulutus on osa Tuusulan varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatussuunnitelma Taika Kultsua. Yhteistyökumppanina Tuusulan kulttuuripalvelut.

Takaisin