Varhaiskasvatuksen Kultsussa on taikaa: ”Tämä oli naurattava esitys!”

07.01.2022

Tuusulassa panostetaan kulttuurikasvatukseen. Perusopetuksen Kultsun lisäksi myös varhaiskasvatuksella on oma kulttuurikasvatussuunnitelmansa, Taika Kultsu. Taika Kultsun tavoitteena on uteliaisuuden ja luovuuden kehittäminen.

Tuusulan varhaiskasvatuksen kulttuurikasvatussuunnitelma Taika Kultsu otettiin käyttöön kaikissa varhaiskasvatusyksiköissä tammikuussa 2020. Jokainen varhaiskasvatusyksikkö osallistui suunnitelman yhteiseen työstämiseen kulttuurivastaavan johdolla. Korona-aikana korostui etenkin varhaiskasvatuksen arjessa tapahtuva kulttuurikasvatus, mutta pandemian helpottaessa tarjotaan taiteen ja kulttuurin ammattilaisten toteuttamaa toimintaa, johon ryhmät osallistuvat joko kokijoina tai tekijöinä.

– Vaikuttavaa kulttuuritoimintaa teemme päiväkodeissa ja kouluissa, joissa tavoitamme suuren osan ikäluokasta, kertoo museo- ja kulttuuritoimen johtaja Ulla Kinnunen.

Taika Kultsun tavoitteena on luoda lapsille positiivinen suhtautumistapa taiteeseen ja kulttuurilliseen ilmaisuun sekä kehittää uteliaisuutta, luovuutta ja vastuuntuntoa. Taiteellisen ilmaisun taitojen kehittämistä tehdään jatkuvasti varhaiskasvatuksen arjessa esimerkiksi askartelun, kuvataiteen ja musiikin keinoin. Kulttuuriperinnön tiedostaminen sekä oman ja muiden perheiden tapojen arvostus ovat myös Taika Kultsun tavoitteita.

Taika Kultsun sisältöä ja koulutuksia varhaiskasvatusyksiköille tuottavat Tuusulan kulttuuripalvelut eli kulttuuri, museo ja kirjasto.

Skidiviikko toi lastenkulttuuriesityksiä Tuusulaan

Syksyn Skidiviikko 8.–14.11. toteutettiin pandemian vuoksi niin, että lastenkulttuuriesitykset vierailivat suoraan päiväkodeissa. Syysskidi tavoitti poikkeuksellisesta toteutuksesta huolimatta yli 600 lasta ja 150 aikuista Tuusulan varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. 19 esityksestä neljä olivat avoimia kaikille.

– Monet pienet lapset eivät olleet nähneet korona-aikana ollenkaan esittävää taidetta, jotkut eivät koko elämänsä aikana. Tänä syksynä tuntui erityisen merkittävältä viedä esityksiä suoraan varhaiskasvatusyksiköihin, kulttuurituottaja Jaana Hopeakoski kertoo.

Syysskidiin kuuluneen nukketeatteri Ofelian esitys Nenäliinalippu (Honungshjärta) siirrettiin sairastapauksen vuoksi tammikuulle, uusi aika on 2.4.2022. Esitys näytellään suomeksi klo 10 ja ruotsiksi klo 11.15. Esitys on lähes sanaton ja sen voi ymmärtää, vaikkei puhuisi kumpaakaan kieltä. Näytelmä sopii yli 4-vuotiaille sekä aikuisille. Syksyn esitykseen varanneiden liput käyvät sellaisenaan uuteen ajankohtaan. Ilmaisia lippuja voi varata edelleen: tuusula.fi/syysskidi

 

SUPER Teatteri matkalaukkusatuja hassut Emilia Porali

Superteatterin Matkalaukkusatuja-esityksessä tutut kansantarinat heräsivät henkiin. Tarina karhun kalanpyynnistä ja jäniksen ja kilpikonnan kilpajuoksusta olivat mukaansatempaavia erilaisin soittimin säestettyinä. ”Tämä oli naurattava esitys!”, hihkaisi poika esityksen jälkeen Lepolan päiväkodilla Jokelassa. Kuva: Emilia Porali/SuperTeatteri

 

Jokaisella Tuusulassa varhaiskasvatuksessa olevalla lapsella on toimintavuoden aikana:

- mahdollisuus osallistua omassa varhaiskasvatusyksikössä vähintään yhteen luovaan projektiin, joka sisältää osia esimerkiksi teatterista, tanssista, sirkuksesta, musiikista, kuvataiteesta tai mediasta.

- mahdollisuus kokea vähintään kerran teatteri-, musiikki-, tanssi-, elokuva- tai sirkusesitys, joka on ammattitaiteilijoiden toteuttama ja/tai osallistua työpajaan, museo-opastukseen tai kirjastokäyntiin.

- tutustua vähintään kolmeen perinneleikkiin varhaiskasvattajien johdolla.  

- osallistua omien huoltajiensa kanssa liikunnalliseen tapahtumaan omassa yksikössään.

 

Lisätietoja: tuusulankulttuurikasvatus.fi

 

Artikkeli on julkaistu Elämää Tuusulassa -lehdessä 7.1.2021. 

Teksti: Jaana Hopeakoski

Kuva: Emilia Porali, SuperTeatteri

Takaisin